Kutistesukka – laatutuotteet koko Suomen alueelle

Kutistesukka on sähköeriste, jota käytetään elektroniikassa laadukkaan lopputuloksen saavuttamiseksi. Sukan käytöllä voidaan estää oikosulkujen syntyminen liittimessä, jossa on useita johtimia vierekkäin. Kutistesukan avulla voidaan myös jatkaa ja tukea johdinta yhtenäiseltä näyttävällä ilmeellä.


Tuotteita on saatavilla erilaisiin tarpeisiin. Valitse esimerkiksi kutistesukkka liimalla tai kirkas kutistesukka käyttökohteen mukaan. Espoon ja Vantaan varastoistaan operoiva Eripro Oy toimittaa tilaukset koko Suomen alueelle ja myös ulkomaille.


Kutisteletku tarpeen mukaan

Myös kutisteletkut ovat luotettavia kappaleita muun muassa kaapeleiden eristämiseen sekä ulkosuojaksi. Kutisteletku on omiaan monenlaiseen sähköiseen, kemialliseen ja mekaaniseen suojaukseen. 


Tarkasti valitut tuotteet

Kutistesukka- ja -letkutuotteemme on valmistettu parhaista materiaaleista. Tuotteiden tulee kestää vaativaakin käyttöä ja täyttää monien käyttökohteiden vaatimukset. Tutustu tarkemmin ja pyydä tarjous! Toimimme Espoossa ja Vantaalla, mutta toimitukset onnistuvat ympäri maan.


Laadukkaat kutistesukat sähköeristykseen

Tutustu sähköeristyksen kutistesukkiin alta.


SH3 Liimallinen, 3:1, 2-seinämäinen, polyolefin kutisteletku

Ulkopuolinen kerros kutistuu ja sisäpuolinen liima sulaa muodostaen joustavan ja hermeettisen suojan kohteen ympärille. Kutiste kestää niin sähköistä, mekaanista rasitusta ja on myös veden ja liuotinaineiden kestävä.

Käyttöalueet Teollisuudessa, autoteollisuudessa, laivateollisuudessa
Käyttökohteita
Sähköjohtojen suojana, erilaisten kappalaiden päätteinä, mekaanisiin komponentteihin jne.
Tekniset tiedot:
Minimi kutistumislämpötila
+80°C
Lopullinen kutistumislämpötila
+125°C
Käyttölämpötila
-5°C - +125°C
Vetolujuus
10 Mpa min
Muut tiedot
UL 225 125 °C VW-1 600V
Yhteensopivuus
RoHS
Kutistumissuhde
3:01
Pituus
1,22 m
Ominaisuuksia
Itsestään sammuva ja joustava
Värit
Musta, punainen, kirkas (muut värit toimitusajalla)
Koodi Nimike Koko/suhde kutistuminen Pakkaus kpl
CDW3X-3/1-BLK/1,25-25
SH3 Kutisteletku liimal. musta
4,8 mm 3:1
3/1
25
CDW3X-4,8/1,5-BLK/1,2-25
SH3 Kutisteletku liimal. musta
3,0 mm 3:1
4,5/1,5
25
CDW3X-6/2-BLK/1,2-25
SH3 Kutisteletku liimal. musta
6,0 mm 3:1
6/2
25
CDW3X-9/3-BLK/1,2-25
SH3 Kutisteletku liimal. musta
9,0 mm 3:1
9/3
25
CDW3X-12/4-BLK/1,2-10
SH3 Kutisteletku liimal. musta
12 mm 3:1
12/4
10
CDW3X-16/5,3-BLK/1,2-5

SH3 Kutisteletku liimal. musta
16 mm 3:1
16/5,3
10
CDW3X-19/6-BLK/1,2-5
SH3 Kutisteletku liimal. musta
19 mm 3:1
19/6
10
CDW3X-24/8-BLK/1,2-5
SH3 Kutisteletku liimal. musta
24 mm 3:1
24/8
10
CDW3X-30/10-BLK/1,2-5
SH3 Kutisteletku liimal. musta
30 mm 3:1
30/10
10
CDW3X-40/13-BLK/1,2-5
SH3 Kutisteletku liimal. musta
40 mm 3:1
40/13
10
CDW3X-50/19-BLK/1,2-5
SH3 Kutisteletku liimal. musta
50 mm 3:1
50/19
10

SH2 Liimaton, 2:1, polyolefin kutisteletku, itsestään sammuva ja joustava

Korkealaatuinen kutiste, joka soveltuu ominaisuuksiltaan sähkö-, elektroniikka-, autoteollisuuden että teollisuuden käyttöön. Soveltuu eristämiseen, suojaamiseen ja johtojen identifioimiseen väreillä, kaapeleihin ja johtonippuihin, yhdistämiseen, sähköisiin ja elektroniisiin komponentteihin. Lisäksi kutisteella on erinomaisen korkea lujuus ja joustavuus

Tekniset tiedot
Minimi kutistumislämpötila
+70°C
Lopullinen kutistumislämpötila
+100°C
Vetolujuus
14 Mpa
Kutistumissuhde
2:1
Eristyslujuus
20 kV/mm
Hyväksynnät
UL 224 125°C 600W VW-1. RoHS yhteensopivuus
Käyttölämpötila
-55°C - +125°C
Syttyvyys (VW-1)
Itsestään sammuva
Värit
Musta, punainen, ruskea, harmaa, sininen, keltainen, valkoinen, oranssi, violetti
Koodi Nimike Koko/suhde kutistuminen Määrä/kela m Muoto pakkauksessa
C-1-*/200
SH2 Kutisteletku liimaton musta 1,0 mm
1
200
Pyöreä
C-1,5-*/200
SH2 Kutisteletku liimaton musta 1,5 mm
1,5
200
Pyöreä
C-2,5-*/200
SH2 Kutisteletku liimaton musta 2,5 mm
2,5
20
0
Pyöreä
C-3-*/200
SH2 Kutisteletku liimaton musta 3 mm
3
200
Pyöreä
C-5-*/100
SH2 Kutisteletku liimaton musta 5 mm
5
100
Pyöreä
C-6-*/100
SH2 Kutisteletku liimaton musta 6 mm
6
100
Pyöreä
C-10-*/100
SH2 Kutisteletku liimaton musta 10 mm
10
100
Litteä
C-13-*/50
SH2 Kutisteletku liimaton musta 13 mm
13
50
Litteä
C-20-*/50
SH2 Kutisteletku liimaton musta 20 mm
20
50
Litteä
C-25-*/50
SH2 Kutisteletku liimaton musta 25 mm
25
50
Litteä
C-40-*/50
SH2 Kutisteletku liimaton musta 40 mm
40
50
Litteä
C-50-*/50
SH2 Kutisteletku liimaton musta 50 mm
50
50
Litteä
C-80-*/30
SH2 Kutisteletku liimaton musta 80 mm
80
30
Litteä
C-100-*/30
SH2 Kutisteletku liimaton musta 100 mm
100
30
Litteä
C-150-*/15
SH2 Kutisteletku liimaton musta 150 mm
150
15
Litteä


SH2 Liimaton, Ke-Vi 2:1, polyolefin kutisteletku, itsestään sammuva ja joustava

Maajohtojen identifioimiseen ammattikäytössä kuten sähköteollisuudessa ja asennuksissa.

Tekniset tiedot
Minimi kutistumislämpötila
+70°C
Lopullinen kutistumislämpötila
+100°C
Vetolujuus
14 Mpa
Kutistumissuhde
2:01
Eristyslujuus
>20 kV/mm
Käyttölämpötila
-55°C - +135°C
Standardit
UL 224 VW-1 125°C 600V. SAE-AMS-DTL-23053/5
ROHS yhteensopiva
Itsestään sammuva
Koodi Koko tuumissa Ø Koko mm Ø Kutistuminen max mm Vahvuus Kela m Muoto/profiili"
CYG-1/200
3/64
1
0,6
0,33
200
Pyöreä
CYG-1,5/200
1/16
1,5
0,8
0,36
200
Pyöreä
CYG-2,5/200
3/32
2,5
1,2
0,44
200
Pyöreä
CYG-3,0/200
1/8
3
1,6
0,44
200
Pyöreä
CYG-5/100
3/16
5
2,4
0,56
100
Pyöreä
CYG-6/100
1/4
6
3,2
0,56
100
Pyöreä
CYG-10/100
3/8
10
4,8
0,56
100
Litteä
CYG-13/50
1/2
13
6,4
0,65
50
Litteä
CYG-20/50
3/4
20
9,5
0,80
50
Litteä
CYG-25/50
1
25
12,7
0,90
50
Litteä
CYG-40/50
1-1/2
40
19,1
1,02
50
Litteä
CYG-50/50
2
50
25,4
1,02
50
Litteä
CYG-80/30
3
80
38,1
1,20
30
Litteä
CYG-100/30
4
100
50,8
1,30
30
Litteä

SH2 Liimaton, kirkas, 2:1, polyolefin kutisteletku, palamaton ja joustava

Korkealaatuinen kutiste, joka soveltuu ominaisuuksiltaan sähkö-, elektroniikka-, autoteollisuuden että yleisesti teollisuuden käyttöön. Ideaali käyttö johtojen suojauksessa ja merkkauksessa. Vähäisempi pituussuuntainen typistyminen kuin PVC-pohjaisilla materiaaleilla.

Tekniset tiedot
Minimi kutistumislämpötila
+80°C
Lopullinen kutistumislämpötila
+100°C
Vetolujuus
>14 Mpa
Eristyslujuus
>20 kV/mm
Käyttölämpötila
-55°C - +105°C
Hyväksynnät
RoHS yhteensopivuus
Kutistumissuhde
2:1
Värit
Kirkas
SH2 Ø 1-100 mm
Koodi Nimike mm Ø Max/kutistuminen mm Määrä/Kela m Muotopakkauksessa"
CLR-1-/200
SH2 Kutisteletku liimaton kirkas 1,0 mm
1
0,5
200
Pyöreä
CLR-1,5-/200
SH2 Kutisteletku liimaton kirkas 1,5 mm
1,5
0,75
200
Pyöreä
CLR-2,5/200
SH2 Kutisteletku liimaton kirkas 2,5 mm
2,5
1,25
200
Pyöreä
CLR-3-/200
SH2 Kutisteletku liimaton kirkas 3 mm
3
1,5
200
Pyöreä
CLR-5-100
SH2 Kutisteletku liimaton kirkas 5 mm
5
2,5
100
Pyöreä
CLR-6/100
SH2 Kutisteletku liimaton kirkas 6 mm
6
3
100
Pyöreä
CLR-10/100
SH2 Kutisteletku liimaton kirkas 10 mm
10
5
100
Litteä
CLR-13/50
SH2 Kutisteletku liimaton kirkas 13 mm
13
6,5
50
Litteä
CLR-20/50
SH2 Kutisteletku liimaton kirkas 20 mm
20
10
50
Litteä
CLR-25/50
SH2 Kutisteletku liimaton kirkas 25 mm
25
12
50
Litteä
CLR-40/50
SH2 Kutisteletku liimaton kirkas 40 mm
40
20
50
Litteä
CLR-50/50
SH2 Kutisteletku liimaton kirkas 50 mm
50
25
50
Litteä
CLR-80/30
SH2 Kutisteletku liimaton kirkas 80 mm
80
40
30
Litteä
CLR-100/30
SH2 Kutisteletku liimaton kirkas 100 mm
100
50
30
Litteä

Mini BOXES

Mini BOXES valkoisissa annostelu pahvipakkauksissa.

Tekniset tiedot
Lämpöarvot
- 55° C - + 125° C
UL hyväsytty
E467437
Väri
Musta
Kutistuminen
2 : 1
Palamaton
Osa nro Sisä Ø kutistuminen mm Sisä Ø kutistuminen tuuma Kela / m
HSBX-1-BLK/20
1/0,5
3/64
20
HSBX-1,5-BLK/20
1,5/0,75
1/16
20
HSBX-2,5-BLK/20
2,5/1,25
3/32
20
HSBX-3-BLK/20
3/1,5
1/8
20
HSBX-5-BLK/10
5/2,5
3/16
10
HSBX-6-BLK/10
6/3
1/4
10
HSBX-10-BLK/10
10/5
3/8
10
HSBX-13-BLK/10
13/6,5
1/2
10
HSBX-16-BLK/10
16/8,0
5/8
10
HSBX-20-BLK/10
20/10
3/4
10
HSBX-25-BLK/8
25 / 12,5
1
8

MiniKITS

Pituus kutisteilla 100 mm
Koodi
Srj:n sisältö
Kpl määrä/pkt
MK-10
Liimaton 2:1
194 kpl x
2,5 - 13 mm
100 mm
Musta. sininen, ruskea, harmaa, ke-vi, valkoinen
MK-20
Liimallinen 3/1
70 kpl x
3 - 24 mm
100 mm
Musta ja punainen
MK-30
Liimaton 2:1
225 kpl x
Moni-värit
100 mm
1,5 - 10 mm
Musta, punainen, sininen, keltainen, vihreä

CFM paksuseinäminen polyolefin kutisteletku

Paksuseinämäinen kaksikerroksinen kutisteletku. Lämmitettäessä sisäpinnassa oleva liima sulaa ja samanaikaisesti ulkopinta kutistuu muodostaen suojaavan ja joustavan kerroksen sähköjohto- ja kaapeliliitosten tiivistämiseen, suojaamiseen ja eristämiseen.

Tekniset tiedot
Jännitekesto
20 kV/mm
ASTM-D 149 / IEC 243
Specific resistanssi
1016Ω x cm
ASTM-D 257
Vetolujuus
14,5 Mpa
ASTM-D 412, ISO 37
Venymä
550 %
ASTM-D 412, ISO 37
Pitkittäissuuntainen muutos
+1%-10% max
ASTM-D 2671
Gravitaatiovoima
1,10g/cm³max
ASTM-D 792, A-1
Venymä lämmityksen jälkeen (168h +150°C)
500 %
ASTM-D 2671, ISO 37
Venymä äkillisen lämmityksen jälkeen (4 h +225°C)
ei muutoksia
ASTM-D 2671
Muutokset alhaisessa lämpötilassa -55°C
ei muutoksia
ASTM-D 2671 metodi C
Lämpötilankesto
+ 120°C
Käyttölämpötila
- 55° C - + 110° C
Väri
musta
Kutistuminen
3:1
Yhteensopivuus
RoHS
Palamaton
Korkea kulutus- ja iskunkestävyys
UV-säteilyn kestävä
Tuote nro Koko Ø Kutistumissuhde koko/mm Pituus m Pakkaus kpl/pkt
120
19,1
19,1 / 5,6
1,2
10
121
27,9
27,9 / 10,2
1,2
10
122
33
33,0 / 10,2
1,2
10
123
38,1
38,1 / 12,7
1,2
10
124
42
42,0 / 12,7
1,2
10
125
52,1
52,1 / 19,1
1,2
10
126
69,9
69,9 / 25,4
1,2
10
127
88,9
88,9 / 30,0
1,2
10
128
119,4
119,4 / 39,9
1,2
10
129
152,4
152,4 / 50,8
1,2
10
130
170,2
170,2 / 58,4
1,2
10
131
228,6
228,6 / 77,0
1,2
10

Meiltä löytyy kutistesukka joka lähtöön, katso myös erikoiskutisteet täältä.


Mikä on kutistesukka?

Kutistesukka antaa luotettavan mekaanisen, sähköisen ja kemiallisen suojauksen. Se on sähköeriste, joka kutistuu lämmitettäessä ja jota voidaan kuumentaa esimerkiksi kuumailmapuhaltimen avulla. Se estää tehokkaasti oikosulkujen syntymisen esimerkiksi useita johtoja yhdistävissä liittimissä. Kutistesukka antaa yhtenäisen ilmeen jatketulle johtimelle, tukee liitosta mekaanisesti sekä eristää sen galvaanisesti ympäristöstään.


Kutistesukka suojaa kaapelit

Kutistesukka on valmistettu ruiskupuristamisen menetelmällä, minkä jälkeen se on laajennettu. Käytössä se palautuu alkuperäiseen kokoonsa lämmitettäessä. Se sopii esimerkiksi kaapeleiden, johtimien ja komponenttien suojaamiseen. Tuotteemme tarjoavat laadukkaat ratkaisut kaikenlaisiin asennuksiin, kuten kiinnitykseen, johdotukseen, kytkentään, suojaukseen ja merkintään.


Laaja tuotevalikoima

Kutistesukka tunnetaan myös nimellä kutisteletku. Tuotteissamme yhdistyvät tarkasti valitut materiaalit ja tarkoituksenmukaiset ominaisuudet. Valikoimaamme kuuluu erikokoisia ja -värisiä kutistemuovituotteita, joista voit valita tarpeisiisi parhaiten sopivan.


Halutessasi autamme mielellämme valitsemaan käyttökohteeseesi sopivan tuotteen. Esimerkiksi kutistesukan väri, kutistussuhde, seinämäpaksuus ja halogeenivapaus valitaan käytettävän kohteen mukaan. Kutistesukka voi olla myös liimallinen tai liimaton ja seinämän paksuus ohut, keskivahva tai vahva. Käyttölämpötila vaihtelee tuotteittain, ja siihen vaikuttavat niin valmistusmateriaali kuin sen seoksetkin.