Suojamatto suojaa ja sitoo nesteitä – toimitus kattavasti

Eripro Oy:n suojamatto-tuotteet on valmistettu tekstiiliteollisuuden ylijäämätekstiileistä kotimaisella osaamisella. Tekstiilit ovat uutta ja puhdasta materiaalia, jotka ovat syntyneet esimerkiksi leikkuuprosessin ylijääminä ja joita ei voida enää käyttää termisessä kierrätyksessä. Tällaiset tekstiilijäämät hyödynnetään kuitenkin ekologisesti suojamattojen valmistuksessa.

Suojamatot toimitetaan varastoistamme Espoosta ja Vantaalta kaikille Suomen alueen yrittäjille sekä myös ulkomaille. Tilaukset onnistuvat suurissakin erissä lavoittain tai konteittain, asiakkaan tarve ratkaisee. Olemme tarkkoja työstämme, joten tilaukset lähtevät kohteeseen aina varmasti niin sisällöltään kuin suuruudeltaankin oikeina.

Suojamatot öljyn imeytykseen

Suojamatto on monikäyttöinen, kestävä teollisuuden tuote öljyn ja muiden nestevahinkojen ennalta ehkäisyyn sekä imeytykseen. Matto pitää ja sitoo nesteitä erittäin hyvin, ja siinä oleva laminoitu muovikalvo estää tehokkaasti nesteiden kosketuksen lattiaan. Suojamatot öljyn imeytykseen ovat viisas hankinta niin oman työn kuin ympäristönkin kannalta.

Mattoja voidaan käyttää esimerkiksi öljy- ja vesipitoisten nesteiden imeytykseen. Valittavana on erikokoisia vaihtoehtoja käyttökohteen mukaan, myös kohteisiin, joissa matolta vaaditaan suurta kulutuskestävyyttä. Kerromme kernaasti enemmän suojamatoista ja niiden soveltuvuuksista eri tarkoituksiin. Tutustu tuotteisiin.

Suojamatto alan maahantuojalta

Yrityksemme on kunnossapitotuotteiden sekä muiden kemikaalien maahantuontiin erikoistunut yritys. Edustamme vain tuttuja, laadustaan tunnettuja merkkejä – sekä kotimaisia että ulkomaisia. Ulkomaiset tuotteet tuomme maahan pääasiassa Saksasta ja Englannista.

Suojamattojen lisäksi saat meiltä muun muassa työstönesteiden puhdistussuodattimet, suojapuomit, rullatelineet sekä muut imeytystuotteet. Kysy lisää tai tilaa suojamatto tarpeesi mukaan!

Suojamatto imeyttää nesteet

Kierrätystekstiileistä valmistettu suojamatto sopii käytettäväksi monenlaisissa kohteissa. Se suojaa lattian ja muut pinnat esimerkiksi huoltotöiden aikana. Huolsitpa sitten autoa, moottoripyörää, traktoria, mopoa, ruohonleikkuria tai moottorisahaa, suojamatto varmistaa, etteivät öljy ja muut nesteet leviä ympäristöön. Matot sopivat erinomaisesti myös teollisuuden prosessivesien, työstönesteiden sekä polttoaineiden imeyttämiseen.

Lujarakenteinen suojamatto kestää kovaakin kulutusta. Valikoimassamme on useita eri värejä ja kokoja, joten eri tarpeisiin löytyy sopiva vaihtoehto. Matoissa on tehokas imeytymiskyky, minkä ansiosta ne sitovat itseensä nesteitä monikertaisesti oman painonsa verran.

Riskialttiit ympäristöt kannattaa suojata nestevahingoilta jo ennalta. Meiltä löytyvät laadukkaat tuotteet myös nestevahinkojen ennaltaehkäisyyn. Suojamatto estää öljyjen valumisen maahan tai lattialle sekä sen myötä ympäristöhaittojen syntymisen.

Kiinnostuitko?