Kutistesukka – laatutuotteet koko Suomen alueelle

Kutistesukka on sähköeriste, jota käytetään elektroniikassa laadukkaan lopputuloksen saavuttamiseksi. Sukan käytöllä voidaan estää oikosulkujen syntyminen liittimessä, jossa on useita johtimia vierekkäin. Kutistesukan avulla voidaan myös jatkaa ja tukea johdinta yhtenäiseltä näyttävällä ilmeellä.

Tuotteita on saatavilla erilaisiin tarpeisiin. Valitse esimerkiksi kutistesukkka liimalla tai kirkas kutistesukka käyttökohteen mukaan. Espoon ja Vantaan varastoistaan operoiva Eripro Oy toimittaa tilaukset koko Suomen alueelle ja myös ulkomaille.

Kutisteletku tarpeen mukaan

Myös kutisteletkut ovat luotettavia kappaleita muun muassa kaapeleiden eristämiseen sekä ulkosuojaksi. Kutisteletku on omiaan monenlaiseen sähköiseen, kemialliseen ja mekaaniseen suojaukseen.  

Tarkasti valitut tuotteet

Kutistesukka- ja -letkutuotteemme on valmistettu parhaista materiaaleista. Tuotteiden tulee kestää vaativaakin käyttöä ja täyttää monien käyttökohteiden vaatimukset. Tutustu tarkemmin ja pyydä tarjous! Toimimme Espoossa ja Vantaalla, mutta toimitukset onnistuvat ympäri maan.

Laadukkaat kutistesukat sähköeristykseen

Tutustu sähköeristyksen kutistesukkiin alta.

SH3 Liimallinen, 3:1, 2-seinämäinen, polyolefin kutisteletku

Ulkopuolinen kerros kutistuu ja sisäpuolinen  liima sulaa muodostaen joustavan ja hermeettisen suojan kohteen ympärille. Kutiste kestää niin sähköistä, mekaanista rasitusta ja on myös veden ja liuotinaineiden kestävä.

Käyttöalueet Teollisuudessa, autoteollisuudessa, laivateollisuudessa
Käyttökohteita Sähköjohtojen suojana, erilaisten kappalaiden päätteinä, mekaanisiin komponentteihin jne.
Tekniset tiedot:
Minimi kutistumislämpötila +80°C
Lopullinen kutistumislämpötila +125°C
Käyttölämpötila -5°C - +125°C
Vetolujuus 10 Mpa min
Muut tiedot UL 225 125 °C VW-1 600V
Yhteensopivuus RoHS
Kutistumissuhde 3:01
Pituus 1,22 m
Ominaisuuksia Itsestään sammuva ja joustava
Värit Musta, punainen, kirkas (muut värit toimitusajalla)
Koodi Nimike Koko/suhde kutistuminen Pakkaus kpl
CDW3X-3/1-BLK/1,25-25 SH3 Kutisteletku liimal. musta
3,0 mm 3:1
 3/1 25
CDW3X-4,8/1,5-BLK/1,2-25 SH3 Kutisteletku liimal. musta
4,8 mm 3:1
4,5/1,5 25
CDW3X-6/2-BLK/1,2-25 SH3 Kutisteletku liimal. musta
6,0 mm 3:1
 6/2 25
CDW3X-9/3-BLK/1,2-25 SH3 Kutisteletku liimal. musta
9,0 mm 3:1
 9/3 25
CDW3X-12/4-BLK/1,2-10 SH3 Kutisteletku liimal. musta
12 mm 3:1
 12/4 10
CDW3X-16/5,3-BLK/1,2-5 SH3 Kutisteletku liimal. musta
16 mm 3:1
 16/5,3 10
CDW3X-19/6-BLK/1,2-5 SH3 Kutisteletku liimal. musta
19 mm 3:1
 19/6 10
CDW3X-24/8-BLK/1,2-5 SH3 Kutisteletku liimal. musta
24 mm 3:1
 24/8 10
CDW3X-30/10-BLK/1,2-5 SH3 Kutisteletku liimal. musta
30 mm 3:1
 30/10 10
CDW3X-40/13-BLK/1,2-5 SH3 Kutisteletku liimal. musta
40 mm 3:1
 40/13 10
CDW3X-50/19-BLK/1,2-5 SH3 Kutisteletku liimal. musta
50 mm 3:1
 50/19 10

SH2  Liimaton,  2:1,  polyolefin kutisteletku, itsestään sammuva ja joustava

KutistesukatKorkealaatuinen kutiste, joka soveltuu ominaisuuksiltaan sähkö-, elektroniikka-, autoteollisuuden että teollisuuden käyttöön. Soveltuu eristämiseen, suojaamiseen ja johtojen identifioimiseen väreillä, kaapeleihin ja johtonippuihin, yhdistämiseen, sähköisiin ja elektroniisiin komponentteihin. Lisäksi kutisteella on erinomaisen korkea lujuus ja joustavuus

Tekniset tiedot
Minimi kutistumislämpötila +70°C
Lopullinen kutistumislämpötila +100°C
Vetolujuus 14 Mpa
Kutistumissuhde 2:1
Eristyslujuus 20 kV/mm
Hyväksynnät  UL 224 125°C 600W VW-1. RoHS yhteensopivuus
Käyttölämpötila -55°C - +125°C
Syttyvyys (VW-1) Itsestään sammuva
Värit Musta, punainen, ruskea, harmaa, sininen, keltainen, valkoinen, oranssi, violetti
Koodi Nimike Koko/suhde kutistuminen Määrä/kela m Muoto pakkauksessa
C-1-*/200 SH2 Kutisteletku liimaton musta 1,0 mm 1 200 Pyöreä
C-1,5-*/200 SH2 Kutisteletku liimaton musta 1,5 mm 1,5 200 Pyöreä
C-2,5-*/200 SH2 Kutisteletku liimaton musta 2,5 mm 2,5 200 Pyöreä
C-3-*/200 SH2 Kutisteletku liimaton musta 3 mm 3 200 Pyöreä
C-5-*/100 SH2 Kutisteletku liimaton musta 5 mm 5 100 Pyöreä
C-6-*/100 SH2 Kutisteletku liimaton musta 6 mm 6 100 Pyöreä
C-10-*/100 SH2 Kutisteletku liimaton musta 10 mm 10 100 Litteä
C-13-*/50 SH2 Kutisteletku liimaton musta 13 mm 13 50 Litteä
C-20-*/50 SH2 Kutisteletku liimaton musta 20 mm 20 50 Litteä
C-25-*/50 SH2 Kutisteletku liimaton musta 25 mm 25 50 Litteä
C-40-*/50 SH2 Kutisteletku liimaton musta 40 mm 40 50 Litteä
C-50-*/50 SH2 Kutisteletku liimaton musta 50 mm 50 50 Litteä
C-80-*/30 SH2 Kutisteletku liimaton musta 80 mm 80 30 Litteä
C-100-*/30 SH2 Kutisteletku liimaton musta 100 mm 100 30 Litteä
C-150-*/15 SH2 Kutisteletku liimaton musta 150 mm 150 15 Litteä

SH2  Liimaton, Ke-Vi  2:1, polyolefin kutisteletku, itsestään sammuva ja joustava

Kutistesukka tarpeesi mukaanMaajohtojen identifioimiseen ammattikäytössä kuten sähköteollisuudessa ja asennuksissa.

Tekniset tiedot
Minimi kutistumislämpötila +70°C
Lopullinen kutistumislämpötila +100°C
Vetolujuus 14 Mpa
Kutistumissuhde 2:01
Eristyslujuus >20kV/mm
Käyttölämpötila -55°C - +135°C
Standardit UL 224 VW-1 125°C 600V. SAE-AMS-DTL-23053/5
ROHS yhteensopiva
Itsestään sammuva
Koodi Koko tuumissa Ø Koko mm Ø Kutistuminen max mm Vahvuus Kela m Muoto/profiili
CYG-1/200 3/64 1 0,6 0,33 200 Pyöreä
CYG-1,5/200 1/16 1,5 0,8 0,36 200 Pyöreä
CYG-2,5/200 3/32 2,5 1,2 0,44 200 Pyöreä
CYG-3,0/200 1/8 3 1,6 0,44 200 Pyöreä
CYG-5/100 3/16 5 2,4 0,56 100 Pyöreä
CYG-6/100 1/4 6 3,2 0,56 100 Pyöreä
CYG-10/100 3/8 10 4,8 0,56 100 Litteä
CYG-13/50 1/2 13 6,4 0,65 50 Litteä
CYG-20/50 3/4 20 9,5 0,80 50 Litteä
CYG-25/50 1 25 12,7 0,90 50 Litteä
CYG-40/50 1-1/2 40 19,1 1,02 50 Litteä
CYG-50/50 2 50 25,4 1,02 50 Litteä
CYG-80/30 3 80 38,1 1,20 30 Litteä
CYG-100/30 4 100 50,8 1,30 30 Litteä

SH2  Liimaton, kirkas,  2:1,  polyolefin kutisteletku, palamaton ja joustava

Korkealaatuinen kutiste, joka soveltuu ominaisuuksiltaan sähkö-, elektroniikka-, autoteollisuuden että yleisesti teollisuuden käyttöön. Ideaali käyttö johtojen suojauksessa ja merkkauksessa. Vähäisempi pituussuuntainen typistyminen kuin PVC-pohjaisilla materiaaleilla.

Tekniset tiedot
Minimi kutistumislämpötila +80°C
Lopullinen kutistumislämpötila +100°C
Vetolujuus >14 Mpa
Eristyslujuus >20kV/mm
Käyttölämpötila -55°C - +105°C
Hyväksynnät RoHS yhteensopivuus
Kutistumissuhde 2:1
Värit Kirkas
SH2  Ø    1 - 100 mm
Koodi Nimike Ø mm Max/kutistuminen mm Määrä/kela m Muoto pakkauksessa
CLR-1-/200 SH2 Kutisteletku liimaton kirkas 1,0 mm  1 0,5 200 Pyöreä
CLR-1,5-/200 SH2 Kutisteletku liimaton kirkas 1,5 mm  1,5  0,75 200 Pyöreä
CLR-2,5/200 SH2 Kutisteletku liimaton kirkas 2,5 mm 2,5 1,25 200 Pyöreä
CLR-3-/200 SH2 Kutisteletku liimaton kirkas 3 mm 3 1,5 200 Pyöreä
CLR-5-100 SH2 Kutisteletku liimaton kirkas 5 mm 5 2,5 100 Pyöreä
CLR-6/100 SH2 Kutisteletku liimaton kirkas 6 mm 6 3 100 Pyöreä
CLR-10/100 SH2 Kutisteletku liimaton kirkas 10 mm 10 5 100 Litteä
CLR-13/50 SH2 Kutisteletku liimaton kirkas 13 mm 13 6,5 50 Litteä 
CLR-20/50 SH2 Kutisteletku liimaton kirkas 20 mm 20 10 50 Litteä 
CLR-25/50 SH2 Kutisteletku liimaton kirkas 25 mm 25 12 50 Litteä 
CLR-40/50 SH2 Kutisteletku liimaton kirkas 40 mm 40 20 50 Litteä
CLR-50/50 SH2 Kutisteletku liimaton kirkas 50 mm 50 25 50 Litteä
CLR-80/30 SH2 Kutisteletku liimaton kirkas 80 mm 80 40 30 Litteä
CLR-100/30 SH2 Kutisteletku liimaton kirkas 100 mm 100 50 30 Litteä

MiniBOXES

MiniBOXES

Mini BOXES valkoisissa annostelu pahvipakkauksissa.

Tekniset tiedot
Lämpöarvot - 55° C - + 125° C
UL hyväsytty E467437
Väri musta
Kutistuminen 2 : 1
Palamaton
Osa nro Sisä Ø kutistuminen mm Sisä Ø kutistuminen tuuma Kela / m
HSBX-1-BLK/20 1 / 0,5 3 / 64 20
HSBX-1,5-BLK/20 1,5 / 0,75 1 / 16 20
HSBX-2,5-BLK/20 2,5 / 1,25 3 / 32 20
HSBX-3-BLK/20 3 / 1,5 1 / 8 20
HSBX-5-BLK/10 5 / 2,5 3 / 16 10
HSBX-6-BLK/10 6 / 3 1 / 4 10
HSBX-10-BLK/10 10 / 5 3 / 8 10
HSBX-13-BLK/10 13 / 6,5 1 / 2 10
HSBX-16-BLK/10 16 / 8,0 5 / 8 10
HSBX-20-BLK/10 20 / 10 3 / 4 10
HSBX-25-BLK/8 25 / 12,5 1 8

Yleiskutiste kelalla, liimaton, musta 2:1

Yleiskutiste kelalla, liimaton, musta 2:1

Tekniset tiedot
Lämpöarvot - 55° C - + 125° C
Väri musta
Pakkaus kela
Palamaton

Osa nro Sisä Ø kutistuminen mm Sisä Ø kutistuminen tuuma Kela / m Pakkaus ltk
HSP-1-BLK/20 1,2 / 0,5 3 / 64 20 5
HSP-1,5-BLK/20 1,6 / 0,75 1 / 16 20 5
HSP-2,5-BLK/20 2,5 / 1,20 3 / 32 20 5
HSP-3-BLK/20 3,2 / 1,50 1 / 8 20 5
HSP-5-BLK/10 5,0 / 2,40 3 / 16 10 5
HSP-6-BLK/10 6,4 / 3,00 1 / 4 10 5
HSP-10-BLK/10 10,0 / 4,8 3 / 8 10 5
HSP-13-BLK/10 13,0 / 6,40 1 / 2 10 5
HSP-16-BLK/10 16,0 / 8,00 5 / 8 10 5
HSP-20-BLK/10 20,0 / 9,50 3 / 4 10 5
HSP-25-BLK/8 25,4 / 12,50 1 8 5
HSP-32-BLK/5 32,0 / 15,90 11 / 4 5 3
HSP-40-BLK/5 40,0 / 19,10 11 / 2 5 3
HSP-50-BLK/5 50,8 / 25,00 2 5 3

MiniKITS

MiniKITS kutistesukkaMiniKITS kutistesukat löydät Eriprolta

Pituus kutisteilla 100 mm
Koodi Srj:n sisältö Kpl määrä/pkt
MK-10 Liimaton 2:1 194 kpl x
2,5 - 13 mm 100 mm
Musta. sininen, ruskea, harmaa, ke-vi, valkoinen
MK-20 Liimallinen 3/1 70 kpl x
3 - 24 mm 100 mm
Musta ja punainen
MK-30 Liimaton 2:1 225 kpl x
Moni-värit 100 mm
1,5 - 10 mm
Musta, punainen, sininen, keltainen, vihreä

CFM paksuseinäminen polyolefin kutisteletku

Kutisteletku Paksuseinämäinen kaksikerroksinen kutisteletku. Lämmitettäessä sisäpinnassa oleva liima sulaa ja samanaikaisesti ulkopinta kutistuu muodostaen suojaavan ja joustavan kerroksen sähköjohto- ja kaapeliliitosten tiivistämiseen, suojaamiseen ja eristämiseen.

Tekniset tiedot
Jännitekesto 20 kV/mm ASTM-D 149 / IEC 243
Specific resistanssi 1016Ω x cm ASTM-D 257
Vetolujuus 14,5 Mpa ASTM-D 412, ISO 37
Venymä 550 % ASTM-D 412, ISO 37
Pitkittäissuuntainen muutos  +1%-10% max ASTM-D 2671
Gravitaatiovoima 1,10g/cm³max ASTM-D 792, A-1
Venymä lämmityksen jälkeen (168h +150°C) 500 % ASTM-D 2671, ISO 37
Venymä äkillisen lämmityksen jälkeen (4 h +225°C) ei muutoksia ASTM-D 2671
Muutokset alhaisessa lämpötilassa -55°C ei muutoksia ASTM-D 2671 metodi C
Lämpötilankesto  + 120°C
Käyttölämpötila  - 55° C  -  + 110° C
Väri musta
Kutistuminen  3:1
Yhteensopivuus RoHS
Palamaton
Korkea kulutus- ja iskunkestävyys
UV-säteilyn kestävä
Tuote nro Koko Ø Kutistumissuhde koko/mm Pituus m Pakkaus kpl/pkt
120 19,1 19,1 / 5,6 1,2 10
121 27,9 27,9 / 10,2 1,2 10
122 33 33,0 / 10,2 1,2 10
123 38,1 38,1 / 12,7      1,2 10
124 42 42,0 / 12,7 1,2 10
125 52,1 52,1 / 19,1 1,2 10
126 69,9 69,9 / 25,4 1,2 10
127 88,9 88,9 / 30,0 1,2 10
128 119,4 119,4 / 39,9 1,2 10
129 152,4 152,4 / 50,8 1,2 10
130 170,2 170,2 / 58,4 1,2 10
131 228,6

228,6 / 77,0

1,2 10

Meiltä löytyy kutistesukka joka lähtöön, katso myös erikoiskutisteet täältä.

Mikä on kutistesukka?

Kutistesukka antaa luotettavan mekaanisen, sähköisen ja kemiallisen suojauksen. Se on sähköeriste, joka kutistuu lämmitettäessä ja jota voidaan kuumentaa esimerkiksi kuumailmapuhaltimen avulla. Se estää tehokkaasti oikosulkujen syntymisen esimerkiksi useita johtoja yhdistävissä liittimissä. Kutistesukka antaa yhtenäisen ilmeen jatketulle johtimelle, tukee liitosta mekaanisesti sekä eristää sen galvaanisesti ympäristöstään.

Kutistesukka suojaa kaapelit

Kutistesukka on valmistettu ruiskupuristamisen menetelmällä, minkä jälkeen se on laajennettu. Käytössä se palautuu alkuperäiseen kokoonsa lämmitettäessä. Se sopii esimerkiksi kaapeleiden, johtimien ja komponenttien suojaamiseen. Tuotteemme tarjoavat laadukkaat ratkaisut kaikenlaisiin asennuksiin, kuten kiinnitykseen, johdotukseen, kytkentään, suojaukseen ja merkintään.

Laaja tuotevalikoima

Kutistesukka tunnetaan myös nimellä kutisteletku. Tuotteissamme yhdistyvät tarkasti valitut materiaalit ja tarkoituksenmukaiset ominaisuudet. Valikoimaamme kuuluu erikokoisia ja -värisiä kutistemuovituotteita, joista voit valita tarpeisiisi parhaiten sopivan.

Halutessasi autamme mielellämme valitsemaan käyttökohteeseesi sopivan tuotteen. Esimerkiksi kutistesukan väri, kutistussuhde, seinämäpaksuus ja halogeenivapaus valitaan käytettävän kohteen mukaan. Kutistesukka voi olla myös liimallinen tai liimaton ja seinämän paksuus ohut, keskivahva tai vahva. Käyttölämpötila vaihtelee tuotteittain, ja siihen vaikuttavat niin valmistusmateriaali kuin sen seoksetkin.

Kiinnostuitko?